11
LOK
19.00
Miehet Edustus, Miesten Aktialiiga

ÅIFK - BK-46  21 - 33

Samppalinnan palloiluhalli

Sieluton BK-46 riittävään voittoon

ÅIFK-BK-46 21-33 (10-18)

ÅIFK:n miesten edustusjoukkue kohtasi perjantaina hallitsevan Suomen mestarin Samppalinnassa. Coach Kuusiston vauhdikkaaksi ja kovaksi povaama ottelu antoi alkumetreillä toivoa ja kipinöitä, kun kotijoukkue aloitti vahvasti, ottaen johdon ensimmäisten minuuttien aikana. Kahdeksan minuutin kohdalla karjaalaiset löysivät pelin ja tulivat tasoihin sekä kiisivät 4-8 johtoon, kun ottelua oli pelattu vartin verran. Aikalisä sai järjestystä ÅIFK:n peliin ja seuraavat viisi minuuttia menivät isännille 3–2, Eero Virtasen pitäessä torjunnoillaan kotijoukkuetta pystyssä. Ensimmäisen erän viimeiset 10 minuuttia menivät kuitenkin vieraille luvuin 3-8 ja tauolle siirryttiin tilanteessa 10-18. Ensimmäinen erä ei juuri tarjonnut yleisölle BK:n tavaramerkiksi muodostunutta ärhäkkää puolustusta ja nopeita vastaiskuja, vaan vieraat tuntuivat olevan liikkeellä säästöliekillä tulevia EHF:n Euro Cupin pelejä odotellessa.

Toisen erän BK-46 aloitti väkevästi Miska Henrikssonin ja Sebastian Säkkisen heiluttaessa tahtipuikkoa. Vartissa vieraat rynnistivät 15–27 johtoon, jota ei hajanainen ja BK:n puolelta turhautuneen oloinen ottelun viimeinen vartti enää korjannut. BK:n ykköstykki Nico Rönnberg purki ensin tuntojaan tuomariin ulosajon arvoisesti ja korjasi vielä toisen kaksiminuuttisen työntämällä Martin Grištšukille lisävauhtia viisi minuuttia ennen loppusummeria.

Ottelun tähdet menivät ansaitusti itsensä likoon laittaneille ja reilusti pelanneille Virtaselle, Säkkiselle ja Henrikssonille. BK:n toplppien välissä Bogdan Klepa oli myös hurjan varma. ÅIFK:n neljä A-juniori-ikäistä takamiestä William Malkamäki, Erik Sjöholm, Aaron Kronberg ja Adam Aspegren ansaitsevat myös maininnan laittaen liikkuvalla hyökkäyspelillä hetkittäin BK:n puolustuksen sekaisin. Nuoret myös painivat puolustuksessa BK:n vanhempia ja kookkaampia pelaajia vastaan. Nuori IFK pelasi ottelussa all-in ja välitti taas paloa ja tunnetta katsomoon, toisin kuin vierasjoukkue.

Täysin ok avausjakso, mutta sitten toinen jakso mentiin vähän puolivauhtia. Teimme helppoja virheitä ja kadotimme vähän fokusta.

- Andreas Rönnberg, BK-46:n valmentaja

Maalit
ÅIFK – Virtanen, Pohjanheimo, Grištšuk 5, Kronberg 4, Hernelahti 3, Malkamäki 3, Aspegren 2, Sjöholm 2, Bredenberg 1, Viljanen 1.
BK-46 – Klepa, Henriksson 11, Säkkinen 9, Nordlund 4, Rönnberg 3, Korpimäki 1, Lindqvist, 1, Karlsson 1, Roos 1, Ahtola 1, Skyba 1.

Ulosajot
ÅIFK – 3×2 min; Grištšuk 25', Kronberg 44', Bredenberg 56'.
BK-46 – 4×2 min; Skyba 35', Rönnberg 49' 56', Ahtola 57'.

Tähtipelaajat
Miska Henriksson ⭐️⭐️⭐️
Sebastian Säkkinen ⭐️⭐️
Eero Virtanen ⭐️

Tuomarit: Niko Tillan, Magnus Roth.

Yleisö: 169.